tiistai 18. huhtikuuta 2017

Teurastamo 3

Tässä varoitan lintuja riehumasta
Jossain päin maailmaa ihmiset ristiinnaulituttavat itsensä pääsiäisenä. Minun kevytversioni tästä juhlinnasta on hiirien kurinpalautus. Vajaa viikko sitten tuli tapettua ensimmäinen hiireni ikinä. Ihmiset luulivat päässeensä keittiön roskiskaappia vaivanneesta roskisrotasta eroon.

Kaivoin pääsiäisenä samasta kaapista ulos kaksi hiirtä. Ihminen ei pitänyt siitä kun juoksin ekan pääsiäisuhrin kanssa sen huoneeseen. Niin, hiirohan piti pudottaa suusta lattialle ja sitten vasta aloittaa jahti. Palvelijan mielestä hiiri tulisi tappaa heti. Minä taas haluan tarjota laiskalle sohvaperunalle aktivoivia jahtihetkiä.

Tämä hiirikään ei ollut tyhmä tapaus. Äkkiä se katosi täysin. Mistään ei löytynyt, vaikka sängystä poistettiin peitot ja kaikki ylimääräinen tavara kannettiin huoneesta ulos, myös patterien taustat tarkistettiin. Ihminen arveli hiiren päässeen pakoon jossain vaiheessa ovesta. Palvelija ehti viettää pari mukavaa tuntia nojatuolissa kirjaa lukien. Sitten se alkoi ihmetellä miksi ryömin vaivalla nojatuolin alle, jonne hädintuskin mahduin. Ettei vaan hiiri olisi piiloutunut tuolin puurakenteisiin. Tuoli selälleen, ja sieltähän se lähti kipittämään. Seurasi jahti ympäri huonetta. Ihminen joutui hakemaan mattopiiskan avuksi kun hiiri piti saada pois patterin ja seinän välistä. Oli mennyt patterin puoliväliin sellaiseen kohtaan, johon kollin tassut eivät yllä. Lopulta kun hiiri kouristeli viimeisillään, ihminen mottasi sitä mattopiiskalla päähän. Nyt on kuulemma huono omatunto, koska tämä oli eka tappamansa nisäkäs. Minä taas olen sitä mieltä, että hiiri oli jo kuollut ja palvelija näki vain jälkikouristukset.

Sama meno toistui seuraavana päivänä. Uutta uhria jahdattiin sitten olohuoneessa. Tämä hiiri osasi kiivetä hienosti seinää pitkin . Jossain vaiheessa se oli piilossa seinällä oven takana, jossa roikkui paikoillaan yli metrin korkeudessa ainakin 5 minuuttia. Kaksi viimestä uhriani olivat muuten peltohiiriä. Pulskassa kunnossa nämäkin. Mistähän johtuu moinen hiiri-invaasio kaapissa? Mahtoivatko tulla kylmän  ilman ajamina sisään. Kahtena viimeisenä pääsiäispäivänä kaapissa olikin sitten hyvin hiljaista. Virallinen hiirten likvidointilukuni on nyt kolme.

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Ihmisavusteinen hiirijahti

Tekstin lopussa seuraa vähän kalseampaa luettavaa, joten herkät voivat jättää tekstin tähän, tai paremminkin kuvan. Maalla on minua ja ihmisiä jo pidempään haitannut keittiön roskakaapissa päivisinkin riehuva roskisrotta. Talttahampaalla ei ole mitään väliä sillä onko keittiössä ihmisiä tai meteliä. Kaapissa on riehuttu ja jymistelty täysin estoitta. Reteenä ilmoitan, ettei muuten riehu enää.

Kun kaapin ovi avattiin, syöksyin vauhdilla kaapin perälle ja loikkasin ulos hiiri suussa. Sitten tulee ihmisten mielestä iso mutta. Hiiri oli vielä elossa ja minua pyyydettiin tappamaan se, kysyn vaan miten kun halusin pitää retkua suussa. Minut suljettiin pienempään huoneeseen, jotta saisin hiiren tapettua helpommin siellä. Tämä hiiri oli kuitenkin varsin ovela otus ja minulla oli vaikeuksia pysyä sen perässä, eivätkä ihmisetkään sitä heti löytäneet. Hiiro piiloutui mm. jäykän maton alle, niin että en päässyt siihen käsiksi ollenkaan. Se meni myös lattian muovimaton alle, kiipeli seinää ylös vesiputkien takana ja kissantassun ulottumattomissa. Yhtenä kikkana oli kipittää lattialastan päällä patterin takana, niin ettei kukaan nähnyt. Ihminen joutui hikoillen siirtelemään huonekaluja ja kaikkea huoneen kamaa eri paikkoihin, jotta tuholainen löytyisi. Vällillä palvelija lähti laittamaan ruokaa kun ei enää "kestänyt" jahtia. Hiiri löytyi kerran myös ihmisen tossusta ja sanomalehden sisältä. Lopulta sain hiiren kuitenkin tapettua. Palvelijat ehtivät jo tuskastua tassulla mäiskimiseen ja kynsimiseen. Ihmiset olivat tyytäväisiä etten jättänyt verijälkiä hiireen enkä huoneeseen. Muuten on metsästyksessä kuulemma rutkasti parannettavaa.

Tämä oli ensimmäinen todistettu "suurriistan" kaatoni, uhrina kuulemma aito metsähiiri. Kuvaa oli vaikea saada, joten tässä huono kännyräpsy. Kuvakulman takia hiiri näyttää pieneltä, mutta oli oikeasti iso ja pullea. Mulle ei edes tarjottu tätä ruuaksi, vaan se vietiin metsään ketuille.




torstai 6. huhtikuuta 2017

Puupantterin taidot ruosteessa

Koleat kelit ovat vaatineet veronsa. Kun en välitä kylmässä, märässä ja tuulessa ulkoilusta, on puukiipeilyharrastukseni jäänyt vähän hunningolle. Taitoni ovat päässeet ruostumaan.
Onneksi nyt kevät on ottanut voiton inhasta talvesta.

Viime aikoina ei olla nähty lentävää lähtöäni viiden metrin korkeuteen. Olen pysytellyt lähinnä omenapuiden oksistoissa. Puuhun päästyäni olen keskittynyt siellä lähinnä riistan tähystykseen. 

 Hyppäsin tässä joitakin päiviä sitten mäntyyn, jonka ympärille on kietoutunut piikkinen köynnös. Palvelija tosin ehti hätiin ja tempaisi kovaa flexistä, etten pääsisi runtelemaan tassujani sen enempää. Näkyviä haavoja ei onneksi tullut.










torstai 23. maaliskuuta 2017

Viimeinkin kevät


Hyvä suojaväri metsästykseen ja mahtava aurinko
 Menneenä viikonloppuna intouduin ulkoilemaan pitkän kaavan mukaan. Menin flexissä reippaasti eteenpän pitkin tiluksia, enkä halunnut kovin nopeasti sisälle. Istuskelin maassa ja nautin auringon lämmöstä.

Moska, jota lumeksi kutsutaan, oli onneksi kadonnut kokonaan. Palvelijan mukaan vähän vahinko, kun ei enää näe hanhikävelyäni. Tarkoittaa sitä kun potkiskelen lunta takajaloillani sivullepäin, tyylinä yksi askel eteenpäin ja kaksi sivupotkua vasemmalla takatasulla, yksi askel eteenpäin ja kaksi sivupotkua oikealla takajalalla sivulle jne.

Edellisenä viikonloppuna oli vielä vähän hankilunta jäljellä. Siitä havaittiin puutarhassa selvät ilveksen jäljet. Kirjan mukaan tyypilliset ilveksen jäljet silloin kun peto kulkee hangen päällä. Toivottavasti jättää puutarhan lintulaudalla jyviä syövät metsäpeurat rauhaan.

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Muikun mussutusta




Nautintoa kun aurinko on viimein  tulllut kämpille
Olin pienempänä ruuan suhteen valikoivampaa ja laatutietoisempaa sorttia. Turha tulla tarjoamaan  surkeaa broileria. Kysyn vaan miksi minulle tarjotaan sellaista, mitä ihminenkään ei suostu syömään?
Jossain vaiheessa ihmisen vakaana aikeena oli luopua lähes kokonaan raksuista ravinnossani. Siitä ei tullut mitään, koska söin niin vähän muutenkin, ja nappuloita oli tämän takia pidettävä jatkuvasti esillä. Sillon minulle tarjottiin silakkaa, mutta ei sen syöminen oikein onnistunut. Oli kirjaimellisesti liian suuri urakka pikkukollin suuhun ja hampaille. Kaikenlainen fisu on tosin suosikkiruokaani. Äyriäisistä katkikset aiheuttavat pienimuotoista villiintymistä. Kerran synttäreillä sain ahmia liki kokonaisen pussin katkarapuja. Tämän jälkeen pääsi suusta sitten elämäni toistaiseksi ainoa kunnon miehinen röyhtäisy. Tätä päivää muistelen vieläkin kaiholla.



Ihminen löysi paikallisesta kaupasta viikko sitten palvelutiskiltä halpoja pikkumuikkuja, jotka näyttivät tosi tuoreilta. Kilohinta oli tarjouksessa vain 95 senttiä. Koe-erä oli suuri menestys. Minä vetelin pikkumuikkuja raakoina kitaani innolla. Sinne menivät siis ruodot, päät, sisälmykset ja pyrstöt. Sain  myös voi-kasvirasvaseoksessa paistettuja muikkuja, jotka olivat erittäin herkullisia. Isoimmat näistä muikusta sai vaivatta peruttua/fileoitua ja palvelija päätti lähteä ostamaan lisää tätä herkkuruokaa itselleen. Parissa tunnissa muikut olivat kuitenkin päässeet loppumaan. Onneksi saatiin sentään kilo tätä herkkua minua varten. Ruodot ovat kuulemma jotenkin terveellistä syötävää.

Odotan innokkaasti lisää kalaisia ruokauutuksia kehiin, ja sassiin. Palvelija on tylsä, kun sanoo etttei kissan ole hyvä saada kalaa kovin montaa kertaa viikossa. Jostain olen kuullut ostereiden olevan todellista sapeur-ruokaa. Ihminen päivittelee taas laskenutta ruokahaluani. Kyllä minä syön innolla, kunhan ruuassa on joku taso.

Ihminen ei jaksa nyt korjata fontteja. Kirjoitti pohjan uudella tekstinkäsittelyllä.


keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Roskisrotta

Tässäkin näytän puoliksi pelottavalta
Mulla on maalla hyvät mahdollisuudet metsästykseen. Ihminen on vain epätoivoinen, kun ei kuulemma tule tuloksia. Arvatkaa vaan montako kertaa olen kuullut, ettei Befanan valtakaudella tässä talossa hiiret hyppineet pöydällä? Lisäksi länkytetään siitä, ettei mestarimetsästäjä  Massimo (tollanen kevyehkö ja iso  6-kiloinen abypoika) ole ikinä lähtenyt rusakkojen perään.

Ihminen tykkäsi vähän kyttyrää, kun sunnuntaina kahden aikaan iltäpäivällä keittiön roskiskaapista kuului selvästi hiiren hyppäys kaappiin, ja sen jälkeen ärsyttävää rapinaa. Moiset rotan röyhkimykset eivät kyllä yleensä tapaa tulla kaappiin viettämään herkkuhetkiään keskellä päivää.

Huomautan tässä välissä, että minä kyllä päivystän yleensä kyseisen kaapin luona aika ahkeraan. Palvelija lähti sitten etsimään minua. Olin olohuoneen keinutuolissa vetämässä erittäin syviä hirsiä. Eikä olisi kiinnostanut herätä ollenkaan, vaikka ihminen veteli tassuista, ja lopulta nappasi minut väkisin syliin kun en suostunut nousemaan. Sitten nopea hiippailu keittiön kaapin eteen ja kaapin ovi auki. Huomasin tietty, että nyt on saalista kaapissa ja tein nopean loikan kaapin perälle, vaan hiton hiirulainen pääsi taas pakoon.

En kuulemma osaa ilmehtiä erityisen hyvn, kun kyttään lintuja tai muita eläimiä ikkunasta. Pitäisi kuulemma pistää korvat luimuun sivulle, niin että taittuvat lähes kaksinkerroin, vääntää naamaan kunnon irvistys ja vielä jotenkin naksutella. Tekevätkö muut muka niin?

torstai 26. tammikuuta 2017

Vesikeesi


Päivät pitenevät: vajaa 5 kk ja taas on kesä!

Tässä parina päivänä ihminen on nauranut minulle ja juossut kameran kanssa perässä. Se on kuitenkin sillä lailla, että turha odottaa saavansa yhtään kuvaa, mikäli minulle nauraa. Avustan nykyään ihmistä aina suihkussa. Hauska leikki on pyöriä jaloissa juuri niin kauan, ettei kastu ennen kun vettä alkaa tulla. Hyvä tarkkailupaikka on lavuaarissa tai pytyn päällä. Palvelija ei pidä siitä, kun suihkun jälkeen haluan juoda vettä lattialta. Jään ihmisen poistuttua aina tarkkailemaan kylppärin vesiletkujen ja hanojen tilaa. Näiden tilanteiden jälken olen sitten onnistunut saamaan keskelle päätä hienon vesi-irokeesikampauksen, joka on mukamas jotenkin huvittava. Täytyyhän sitä nyt tyyliä välillä vaihtaa.